Tule mukaan!
Botania on olemassa, jotta meistä jokaisella olisi mahdollisuus hetkeen arjen yläpuolella. Siksi järjestämme vuosittain osallistumisen paikkoja niin tapahtumissa, kuin puutarhan kunnostustöissä. Meillä toimii myös suuri määrä opiskelijoita, harjoittelijoita, sekä työkokeilijoita. Kysy, ja tule mukaan!
lmoittaudu Botanian Ystävien kevättalkoisiin tällä lomakkeella.
Talkoot järjestetään Botanialla 25.-26.5. klo 9-18 kumpanakin päivänä. Talkoilemalla yhteensä 8h saat itsellesi Botaniakortin vuodeksi. Työajan voi jakaa kahdelle päivälle tai tehdä kerralla. Kirjoita viestiin, tuletko kahdeksi, vai yhdeksi päiväksi. Talkoissa kunnostetaan Botanian puutarhaa, istutetaan ja raivataan. Pukeudu säänmukaisesti ja sopiviin vaatteisiin. Tarjoamme kahvia ja syötävää päivän aikana.