Vaahtera-aulio – vanhanajan japaninruusu

Asiakaspalvelu Botania

Botanian viikon 11 kasvi on vaahtera-aulio (Abutilon x hybridum). Risteymistä syntynyttä lajia ei luonnosta löydy, mutta useimmat auliot ovat kotoisin Brasiliasta ja muualtakin eteläisestä Amerikasta. Botanialla auliopensaat aloittavat kukintaansa Subtropiikki-huoneen eteläseinustalla, kermesmarjan ja sitruspuiden siimeksessä.

Vaahtera-aulio on ollut Suomessa perinteinen huonekasvi, siitä on iloittu kammareissa, ikkunalaudoilla ja kesäisin ulkonakin. Kasvin suosio on ymmärrettävästi hiipunut sitä mukaa, kun asuinhuoneidemme talvilämmitys on tehostunut. Vielä 1970-luvulla taloissa saatettiin jättää yksi huone vähemmälle lämmitykselle. Tällaiset ”kylmät kammarit” olivat erinomaisia vaahtera-aulion, huonekuusen ja monen muun subtrooppisen kasvin talvettamiseen. Ihanteellista näille olisi, jos talvella lämpötila olisi noin 10-12 astetta ja huone olisi suht valoisa.

Suosion salaisuutena vaahtera-auliolla on ollut kukinta ja nopeakasvuisuus. Lähes kämmenen levyiset kellomaiset kukat muistuttavat malvaa tai kiinanruusua ja malvakasvien heimoon se kuuluukin. Kukinta alkaa kotioloissa kevätkesällä ja jatkuu suotuisissa oloissa pitkälle syksyyn. Lajikkeesta riippuen kukat voivat olla punaisia eri sävyissään, keltaisia tai oransseja. Osalla lajeista kukat ovat erityisen kellomaisia. Näillä pölytyksen luonnossa hoitavat kolibrit ja lepakot.

Aulioien ulkonäössä on kovasti tuttua, niin kukissa kuin lehdissäkin. Vaahteramaiset lehdet johtavat vaahtera-aulioon, lempinimiä ovat myös kellomalva, japaninruusu, siemenien muotoon viittaava nappiruoho ja moneen muuhunkin kasviin liitetty elefantinkorva. Aulioiden kuitu on käyttökelpoista, joten synonyymejä ovat olleet myös auliohamppu, kiinan-, mantsurian- ja amerikanjuutti.