MONIKÄYTTÖINEN SITRUUNA

7.1.2015 11:07

Botanian kesäsateiden kasvihuoneessa kasvava sitruuna (Citrus limon) on kylvetty siemenestä kolmekymmentä vuotta sitten ja on kasvanut vuosien mittaan pieneksi puuksi. Puu on viihtynyt hyvin paikallaan ja parhaillaankin sen oksat kannattelevat kymmenien mehukkaiden keltaisten hedelmien painoa. 

Sitruuna on ruutakasvien (Rutaceae) heimoon kuuluva 2-7 metriä korkea ainavihanta puu, jolla on tuoksuvat kauniit kukat ja piikikkäät lehtihangat. Lehdissä ja hedelmän kuoressa on haihtuvaa aromaattista öljyä sisältäviä nystyröitä. Sitruuna kukkii ja kantaa hedelmiä samanaikaisesti, hedelmän väri vaihtelee vihertävänkeltaisesta kirkkaankeltaiseen ja sen kukkapäässä on usein kyhmy. Mehukas malto on hyvin hapan sisältäen runsaasti sitruunahappoa ja se koostuu 8-10 lohkosta.

Sitruunan alkuperäistä kotiseutua ei tarkasti tiedetä, mutta se on todennäköisesti kotoisin Punjabin alueelta Pakistanista ja Intiasta, jossa sitä on viljelty yli 2500 vuotta. Kiinassa sitruunoita on viljelty jo 500 eKr. Arabit toivat sitruunan Lähi-itään ja Afrikkaan ajanlaskun alussa ja Etelä-Italiaan 200-luvulla. Ristiretkeläisten matkassa sitruunat tulivat Palestiinasta Eurooppaan, ja Välimeren alueella sitruunaa viljeltiin laajalti 1100-luvulla. Kristoffer Kolumbus vei sitruunan siemeniä vuonna 1493 Länsi-Intian saarille, missä sitruunaa alettiin viljellä Haitilla. Espanjalaisten konkistadorien mukana sitruuna levisi Uuteen Maailmaan, ja Kalifornia ja Florida ovat yhä tärkeitä sitruunantuottaja-alueita Välimeren maiden ohella. Nykyään sitruunaa viljellään kaikkialla subtropiikissa.

Alkuun sitruunaa kasvatettiin lähinnä koristekasvina, jolla oli myös lääkinnällistä käyttöä. Esimerkiksi muinaisessa Egyptissä sitruunaöljyllä torjuttiin kala- ja lihamyrkytyksiä. Löytöretkien aikakaudella laivojen miehistöä kuoli pitkillä merimatkoilla keripukkiin, tautiin jonka syntymiseen johtaneita syitä ei tunnettu. 1700-luvulla elänyt skotti James Lind lopulta tutkimuksissaan osoitti sitruunoiden ja appelsiinien parantavan keripukin. Tästä syystä englantilaisilla laivoilla määrättiin miehistön jäsenille unssin annos sitruunamehua päivässä. Nykyään keripukin tiedetään johtuvan C-vitamiinin puutoksesta, ja tätä vitamiinia sitrushedelmät sisältävät runsaasti.

Runsaan C-vitamiinipitoisuutensa takia sitruunaa kannattaisi käyttää, mutta happamuutensa vuoksi harva kykenee syömään niitä sellaisenaan. Sen sijaan sitruunalla maustetaan kastikkeita, juomia, jälkiruokia ja erityisesti se on hyvä kala- ja äyriäisruokien maustaja. Vilustumisen oireisiin moni tekee sekoituksen vedestä, hunajasta ja sitruunan mehusta. Sitruuna sisältää runsaasti flavonoideja, jotka saattavat ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja. Lisäksi sitruuna on voimakkaan antibakteerista, joten sillä voi hoitaa ulkoisesti pieniä haavoja ja näppylöitä. Sitruuna puhdistaa ja kirkastaa ihoa ja hiuksia. Kodin puhtaanapidossa sitruunaa voi hyödyntää monin tavoin, esimerkiksi sitä voi käyttää leikkuulautojen puhdistamiseen, tahranpoistoaineena vaatteille ja ikkunanpesussa.

Sitruunan kuoresta saadaan kylmäpuristamalla öljyä ruoka-, lääke- ja kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Kuoresta ja sen alla olevasta valkoisesta osasta saadaan pektiiniä, jota käytetään elintarviketeollisuudessa sakeuttamis-, emulgointi- ja hyytelöimisaineena.
Sitruunaa hyödyllisempää hedelmää ei löytyne, jopa sen tuoksullakin on vaikutusta:
japanilaisessa tutkimuksessa sitruunan tuoksua sumutettiin huoneilmaan ja huomattiin sen parantavan työtehoa, henkistä vireyttä ja keskittymiskykyä!

Sari Meriläinen

Klikkaa Botania-info


Talvikaudella (1.9.-31.3.)
ma-ti 10-16, ke 10-18, to-pe 10-16
la-su 11-16 

Kesäaikana (1.4.-31.8.)
ma-ti 10-17, ke 10-18, to-pe 10-17
la-su 11-16

Botania on suljettu huoltopäivän vuoksi kerran kuussa. Seuraavat huoltopäivät ovat pe 1.12.2017 ja pe 5.1.2018.

We are closed fri 1.12.2017 & fri 5.1.2018 due to the maintenance!

Мы закрыты в следующие дни:
Пт 1.12.2017 & Пт 5.1.2018 (Oбслуживание)


Heinäpurontie 70, 80110 Joensuu
050 5629 482, toimisto(at)botania.fi

>> aukioloajat, pääsymaksut, sijainti
     
http://vk.com/botania

Ota yhteyttä

Roskapostin välttämiseksi testataan, että viestin lähettäjänä on ihminen.
Kirjoita yhteenlaskun summa: 6+3=